Tehtävä oli mahdoton. En pystynyt. Torstaisen ojankaivuun olisi vielä kestänyt, mutta kun sen jälkeen piti vielä lähteä vaihtamaan talvikumit alle, niin ostin jo matkalta sidukan ja ison Karhun. Liha on vahva, mutta henki on heikko.
Tokihan nuo juomat sitten illalla myös join.
Perjantaina pitikin sitten lähteä kevyille viihteille. Aperatiiviksi ennen lähtöä otin puolitoista Stolichnaya-paukkua sekä ohuen siivun Remy Martinia (VSOP). Baarissa saatoin ottaa pari pientä sidukkaa sekä heavy-paikan erikoisen Heavyneiti-drinkin. Maitoa, viinaa, jotain muuta ja pohjalla mansikka-likööriä. Oli muuten aika herkullinen. Urheilijanhan kannattaisi juoda viihteellä ollessaan oikeasti vain makeita maitopohjaisia drinksuja, niin saisi samalla laadukasta proteiinia hiilareilla höystettynä. Väliin aina muutama kermapohjainen, niin saisi rasvaenergiaakin seuraavalle päivälle. Taisin hieman oluttakin illan aikana hörppiä.
Lauantai. Ristiäiset. Autolla liikkeella. Juhlissa rajoitin itseni puoleen lasiin punkkua ruuan kanssa, illalla palkitsin itseni lasillisella valkoviiniä. Pysyy verisuonet kunnossa.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home