Sosiaalisuunnistajan Päiväkirja

Monday, August 06, 2007

paluu arkeen

Perkele, joku on käynyt täällä!!
Sekä heinäkuussa että nyt heti elokuun alussa.

Ei täällä mitään kummempaa ole tapahtunut. Vietin viikonlopun Turussa musiikilliseen korkeakulttuuriin tutustuen. Tapahtuman festivaali-henkisestä luonteesta sekä Ed-Absintti juomasta huolimatta viikonlopun rankimmat örvellykset tulivat vastaan vasta sunnuntai-iltana kotiovella, tai oikeastaan vasta vessassa, kun joku puhunut norjaa pesualtaan kanssa.
Kyseessä ei ollut ollut kukaan läheisen puiston maajoukkuelaisista, vaan yksi noista kämppiksistä, joka oli palautellut katsastuksista isojen poikien ohjeiden mukaan. Onneksi hän ei ollut kuitenkaan jättänyt oksuja siihen lavuaariin sellaisenaan, vaan oli huolehtivaisena kaatanut vettä päälle, reunoihin asti. Vissiin ne oli siinä odottamassa aamuista kasvojen pesua.

Muutenkin kesä on ollut varsin hiljaista. Kesälomat ja silleen. Pikkumieskin on ollut kaukomailla panemassa koko kesän, mitä nyt aina välillä tosin poikennut näillä nurkilla panemassa.

Thursday, March 01, 2007

Osta osta!


Nyt ois nämä maailmanlaajuista mainetta niittäneet kotisivut kaupan. Käytin kansainvälisesti arvostettua ja puolueetonta konsulttiyritystä käyvän markkina-arvon määrittämiseen ja uskon että heidän arvionsa ($1,200,000) on hyvin lähellä totuutta.
Nopean ostajan etuna erikoishinta ainoastaan sinulle: $1,199,999.

Sunday, February 25, 2007

? ?

Tehtiin kämppisten kanssa tuossa eräänä iltana musavideo. On tuo nykyteknologia vaan ihmeellistä. Minä olen tuo laulaja (voih, nyt paljastin itseni) ja nuo esitanssijat ovat 1. ja 2. http://www.brownmarkfilms.com/bm/whatwhat/

Monday, January 08, 2007

Hilijasta on

Toki ei tämä sydäntalvi muutenkaan taida olla meille sosiaalisuunnistajille sitä kaikkein vilkkainta aikaa. Kun en ollut paikalla edes uudenvuoden pirskeissä, ei minulla ole mitään kirjoitettavaa normaaleista arkitapahtumista eli siitä kuinka booliämpärillinen kaadettiin olohuoneen lattialle, tai siitä kuinka xxxxxxxxxxx juotti alaikäisiä tyttöjä mahdollisimman humalaan paikallisessa diskoteekissa eikä edes siitä kuinka teinit(?) harrastivat irstasta seksiä sängyssäni koko yön. Vielä vähemmän voin kertoa siitä kuinka tänäkin uutena vuotena 1. laittoi oman seuran juniorille melaa mekkoon. Näitä kuitenkin sattuu joka kodissa harva se viikko, joten eipä niistä kukaan haluaisi edes lukea.

Sana kuitenkin leviää, en tiedä miten, mutta nyt on ollut lukijoita Suomen lisäksi jo ainakin Ranskasta, Espanjasta sekä Yhdysvalloista.

Testijuoksussakin tuli käytyä. Jos se joskus heilahtaa alle tuntiin, niin se on sitten juhlien paikka!

Thursday, December 14, 2006

Tässä vähän piristystä syksyyn:
http://www.youtube.com/watch?v=NpiZXXLa3HA&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=NqWrz0SauZM&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=m7UVRlyH36A&mode=related&search=

sekä tietysti kaikkien aikojen legenda:
http://www.youtube.com/watch?v=FY_WyMABiOk&mode=related&search=

Friday, December 01, 2006

Rakkaudesta lajiin

Rakkaat lukijat, tällä viikolla on vuorossa ensimmäinen vieraskirjoittaja. Tuotoksen ulosti yksi kämppiksistäni, oliko se sitten se 1.
Paikkojen-, järjestöjen- ja henkilöiden nimet muutettu ja kirjoitus on muutenkin täysin fiktiivinen.

Hyppään bussiin Stockan edestä. Rautatiesillan jälkeen kyytiin tulee mies ja nainen. Mies istuu viereeni ja nainen istuu takana olevaan penkkiin. Penkit ovat bussin takaosassa vastakkain joten mies ja nainen istuvat kasvokkain. Minä heidän vieressä.
Matka jatkuu, he näyttävät tuntevan toisensa. Puhutaan Siwan työoloista ja matkustamisesta. Juttu on sellaista perusjuttua. En juurikaan kuuntele heitä vaan olen enemmänkin omissa ajatuksissani. Minua lähinnä mietityttää se, että mitä KeparDIt ajattelevat jos heidän sählyporukkaansa tunkeutuu joku tavallisen yliopiston kaveri.
Kaverukset juttelevat siitä miten he meinaavat viettää joulun. Naisella ei ilmeisesti ole juurikaan vapaapäiviä joten joulu kulunee Jussin kanssa. Oletan Jussin tämän naisen (avo)mieheksi. Uppoudun taas omiin ajatuksiini.
Herään ajatuksistani siinä vaiheessa kun tulee puhe urheilusta:
Nainen: Mä koitin Jussille ehdottaa, että mentäis talvella jonnekin etelään, mutta se vaan
vastas että "Ei voi kun on hiihtokausi. Ei voi mennä silloin." Mä haluaisin. Ja eihän sitä oo sit mitään järkee mennä kesällä minnekään kun täälläkin on lämmintä.
Mies: Niin, mitä se Jussi harrastikaan? Kilpahiihtäjäkö se oli?
Nainen: Eiku joku vitun hiihtosuunnistaja. Siis hiihto ja suunnistus, kaksi maailman hirveintä lajia. Ne on sitten vielä yhdistetty niin sen pitää sellasta harrastaa!
Hetken hiljaisuus, minua naurattaa mielettömästi. Pakko kääntää pää ylikorostetusti oikealle jotten vahingossakaan näytä repeämispisteessä olevaa naamaani heille. Katson ulos ja koitan ajatella jotain muuta. Nainen jatkaa:
Nainen: Ei sillä Jussilla kyllä voi olla ihan kaikki kotona kun se sellasta harrastaa.
Onneksi juttu siirtyy muuhun ja pysäkki kutsuu ja minä lähden huvittuneena pelaamaan KeparDIn sählyä.

Monday, November 13, 2006

Minä , alkoholin suurkuluttaja

Tutkailin tässä juuri terveystietoutta netistä, ja totesin päässeeni aika monena viikkona suurkuluttajien kerhoon. Raja on nimittäin 24 annosta (=yhtä Gebardia vastaava annos) viikossa.
Muutama viikko sitten kun pidin olutonta viikkoa, niin ma-la join 20 annosta. Sunnuntaista ei ole merkintää, mutta ristiäisviiniä oli sen verran paljon jäljellä, että uskon rajan ylittyneen. Smålanti-viikolla raja ylittyi reilusti jo tampere-smålanti-tukholma-välillä. Toissa lauantaina yksistään tuli otettua 18-19, mikäli pysyin laskuissaNOUSUISSAlaskuissa.
Viime viikolla tuli otettua vähän rauhallisemmin. Määristä ei ole mitään havaintoa.

Alkoholin suurkulutuksen riskejä (Yleislääketieteen erikoislääkäri Mikael Nyström):
  • Keskittymiskyvyn heikkeneminen, muistihäiriöt, aivojen surkastuminen
  • Unettomuus, hermostuneisuus, masennustilat, hyökkäävyys
  • Vilustumistauteja, vastustuskyvyn heikkeneminen
  • Sormien ja varpaiden tunnottomuus, heikkous, vapina
  • Fyysisen suorituskyvyn heikkeneminen, alkoholiriippuvuus ja alkoholisoituminen
  • Rasvamaksa, maksatulehdus, maksakirroosi
  • Ripuli, mahakatarri, mahaverenvuodot, haimatulehdukset
  • Sydämen rytmihäiriöt, verenpaineen kohoaminen, sydänsairaus
  • Miehillä impotenssi, naisilla hedelmättömyys, hormonihäiriöt, sikiön kehityshäiriöitä
Keskittymiskyvyn heikkeneminen=myönnetään
Muistihäiriöt=ei kai ne niin vaarallisia ole
Aivojen surkastuminen=tätä en myönnä
Unettomuus=ei ole näkynyt. päinvastoin, melkein joka päivä otan pikku torkut luennolla
Tauteja=no toukokuussa olin kipeänä
Fyysisen suorituskyvyn heikkeneminen=jaa, lauantaina tein pb:n testijuoksussa, vaikka keli oli liukas kuin morsian
Alkoholiriippuvuus=onko se riippuvuutta jos pitää oluesta. olenko myös riippuvainen esim. internetistä? no olen.
Rasvamaksa yms.=paha sanoa
Ripuli blaa blaa blaa=ei
Rytmihäiriöt=ei
Impotenssi=no eipä kyllä. päinvastoin tämäkin, aina ei tarvitsisi ottaa niin helposti eteen.

Omituista kyllä, selvästi suurinta ja merkittävää haittaa/riskiä ei erikoislääkäri Nyström mainitse ollenkaan. Tuo riski on nimittäin köyhtyminen. Eihän se paljon mieltä lämmitä kun laskeskelee kurkusta alas kaadettuja euroja. Ei etenkään kostean baari-illan jälkeen. Lääkäreillä ei ilmeisesti ole moisia ongelmia, kun ei tullut miehelle edes mieleen.

Kuten kuuluisa sanonta menee, ylimenokausi on kaikista rankin kausi, ja siksi olenkin pikkuhiljaa lopettelemassa sitä ja voisi taas alkaa keskittymään olennaiseen eli reenaamiseenRYYPPÄÄMISEENreenaamiseen.